| |
 |
 |

Olemme järjestäneet usean vuoden ajan suosittuja patikointimatkojamme Euroopan kohteisiin. Palaute matkoiltamme on ollut hyvin positiivista, josta osoituksena matkustajamäärämme ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Kiitämme myös palautteestanne, jonka pohjalta pyrimme kehittämään matkoistamme yhä parempia ja mieleenpainuvampia elämyksiä.
Matkoillamme haluamme asiakkaamme tutustuvan monipuolisesti myös kohdemaittemme kulttuuriin, historiaan ja nykypävään.
Kaikissa kohteissamme on laaja retkivalikoima.
Patikointikohteemme Slovakiassa, Bulgariassa ja Romaniassa ovat tulleet tutuiksi jo monille suomalaisille. Nämä suositut kohteet tulevat olemaan ohjelmassamme luonnollisesti myös jatkossa.
|
|
|
 |
Pieni Slovenia on niin luontonsa kuin kulttuurinsa puolesta uskomattoman monipuolinen. Kun
maisemallista antia on eri kansojen iloksi jaettu, on sloveeneille annettu melkein kaikkea, sillä
maassa on niin jylhää alpiinista vuoristoa kuin Adrian meren rannikkoa ja kaikkialla silmiä
häikäisevän vihreitä niittyjä. Lisäksi työteliäät ja ahkerat sloveenit ovat kautta aikojen osanneet
huolehtia siitä, mitä heidän ilokseen on annettu, ja näin maa on vauras ja pienet maalaiskylätkin
ovat erittäin siistejä ja hyvinhoidettuja.
Patikointikohteemme on Triglavin kansallispuisto ja majoitumme siellä sijaitsevan kuvankauniin
Bohinj-järven rannalle ympärillämme Juliaanisten Alppien jylhät huiput. Patikointiretkillämme
tutustut sekä vuoriston luontoon että pienten alppikylien elämään.
Matkan lopuksi vierailemme myös Slovenian pienessä ja viehättävässä pääkaupungissa
Ljubljanassa, jossa Ljubljanica-joen rantatunnelma, kapeat kadut, torielämä ja jokasunnuntaiset
antiikkimarkkinat ovat mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa.
|
| Lue lisää |
----------------------------------------------------------------
 |
Salaperäisen Ararat-vuoren siluetti hallitsee suurinta osaa Armenian maisemaa. Suotta ei sanota,
että Armenia on kauneuden maa. Sen luonnon karu kauneus, vanhan arkkitehtuurin sulavat linjat
sekä kaukasialaisen rodun komeus hivelevät silmää. Kohtaaminen maan vanhaan kulttuurin kanssa
saa monen matkalaisen ymmärtämään, kuinka nuorta oma sivistyksemme onkaan.
Patikontimatkallamme tutustumme maahan erittäin monipuolisesti, sillä vietämme muutaman
päivän maan komeassa pääkaupungissa Jerevanissa ja patikoimme maan eri osissa kuten Araratin
laaksossa, kylpyläkaupunki Jermukin läheisyydessä, vehreässä Dilidzanin laaksossa lähellä
Georgian rajaa sekä yli 3000 metrinkorkeudessa Aragats-vuoren rinteillä. Patikoinnin lomassa voi
myös pulahtaa Sevan- tai Kari-järven vilvoittaviin vesiin.
Patikointi Armenian vuorilla on samalla tutustumista maan kulttuuriin, sillä reittimme kulkevat
monen vanhan kirkon, luostarin ja linnoituksen kautta.
|
| Lue lisää |
---------------------------------------------------------------
 |
Vuoret ja runsaan kasvillisuuden peittämät vehreät laaksot, henkeäsalpaavan kauniit sammuneiden
tulivuorten kraatereihin syntyneet vulkaaniset järvet, kuumavesilähteet, vaikuttavat vuorten huiput ja mystiset luolat sekä idylliset kylät ja huolella hoidetut pellot luovat Portugalille kuuluvan Azorien saariryhmän lumoavan maiseman. Turhaan ei Azoreista sanota, että saaret ovat ”merestä noussut paratiisi” tai ”auringossa kylpevä puutarha”. Näillä ystävällisten ihmisten saarilla on helppo hengittää, sillä teollisuus ei täällä ilmaa saastuta. Azoreilla sielu lepää ja keho aktivoituu
patikkapoluilla.
Matkallamme majoitumme Azorien yhdeksästä tulivuorisaaresta suurimmalle eli Sao Miguelin
saarelle, joka myös lukuisine reitteineen tarjoaa parhaat patikointimahdollisuudet.
|
| Lue lisää |
----------------------------------------------------------------
 |
| Tutustumme kahteen hyvin erilaiseen kansallispuistoon - sisämaassa sijaitsevaan Plitviceen sekä
rannikon Paklenicaan. Plitvicen kansallispuisto muodostuu 16 eritasoissa olevista “tippuvista
järvistä”, joiden yhdistää vesiputoukset. Tätä aikojen saatossa luonnon muovaamaa aluetta kuvataan
usein yhdeksi maailman luonnon ihmeeksi. Vuonna 1979 Plitvicen järvialue liitettiin Unescon
suojelukohteiden listalle. Patikointireittimme kulkevat järvien välissä polkuja ja kävelysiltoja pitkin.
Paklenice koostuu kahdesta kapeasta rotkosta. Lähteiden ansiosta alueella on hyvin vehreää ja
kirkkaalla säällä sieltä on kaunis näkymä merelle ja lähisaarille. Majoitumme Stari Gradin pienessä
rannikkokaupungissa. Patikointipäivän voimme päättää pulahdukseen kirkkaassa ja virkistävässä
meressä.
Lennämme Finnairin suoralla lennolla Slovenian Ljubljanaan, jossa yövymme yön yli.
Tutustumme kävelykierroksella Ljubljanan vanhaan kaupunkiin ja jatkamme sen jälkeen Kroatiaan.
|
| Lue lisää |
---------------------------------------------------------------
 |
Tällä matkalla yhdistyvät liikunta, leppoisa laivaristeily upeassa saaristossa ja illanvietot idyllisissä satamakaupungeissa. Pääset myös uimaan puhtaan kirkkaassa Adrianmeressä. Täällä Välimeri on vielä sellainen kuin se aikoinaan on ollut. Järjestämme matkat pahimman turistikauden ulkopuolella, jolloin myös ilma on patikoijalle mitä parhain merituulen viilentäessä päivää.
Asumme koko viikon kodikkaalla Kalipsa-laivalla, jonka henkilökunta tekee parhaansa matkamme onnistumiseksi. Yövymme laivan ollessa ankkurissa. Majoitumme hyteissä, joissa on oma wc ja käsisuihku. Lähtö seuraavaan kohteeseen on aamukahdeksalta. Matkalle kannattaa lähteä reippaalla mökkeilyfiiliksellä ja avoimella matkamielellä.
Tutuksi tulevat muun muassa Krk-, Rab-, Cres-saaret. Patikointireittimme kulkevat karun kauniilla kalkkikivivuorilla saarten korkeimmille kohdille, joista on erinomainen merinäköala naapurisaarille. Matkakohteet ja patikointireitit saattavat vaihdella säätilan mukaan, mutta ne ovat jokainen kokemisen arvoisia. Täällä oliivi-, luumu- ja mansikkapuut sekä pyökkimetsät tekevät lähtemättömän vaikutuksen.
Vierasvenesatamat ovat vanhojen kaupunkien sydämessä. Upeat vanhat rakennukset, pienet kujat ja meren läheisyys saavat aikaan venetsialaisen tunnelman.
Lennämme Finnairin suoralla lennolla Slovenian Ljubljanaan, josta on bussikuljetus Kroatian satamakaupunkiin Opatijaan, Adrianmeren Nizzaan. Matkan lopuksi on muutama tunti aikaa tutustua myös Slovenian pääkaupunkiin Ljubljanaan.
Patikointien vaikeusaste: **
|
| Lue lisää | Kroatiatietoa suomeksi | Katarina-Line |
--------------------------------------------------------------
 |
| Bulgarian patikointimatka toteutetaan tilausryhmille (min. 10 henkilöä). Kysy tarjous toimistostamme.
Bulgarialaiset ovat aina arvostaneet perinteitä, mikä näkyy kuvauksellisissa maalaiskylissä, pikkukaupungeissa, luostareissa sekä ruoka- ja viinikulttuureissa.
Patikointikohteemme Bansko sijaitsee vuoristoalueella Pirinin kansallispuistossa, joka kuuluu Unescon suojelulistalle. Patikointireitit vaihtelevat helpoista metsäpoluista vaativiin huipulle johtaviin polkuihin.
Banskossa majoitumme Vanhan kaupungin välittömässä läheisyydessä pienessä Molerite-hotellissa. Patikointipäivän päätteeksi voit rentoutua hotellin saunaosastolla.
Matkan aikana tarjoamme myös lisämaksullisia retkiä. Vierailu piskuisessa Melnikin viinikaupungissa on hyvä vaihtoehto vapaapäivälle.
Matkan loppuosan vietämme maan pääkaupungissa Sofiassa, jossa järjestämme opastetun kävelykierroksen. Miljoonakaupungin nähtävyyksiin ja muuhun tarjontaan voit tutustua lähemmin omatoimisesti. Majoitumme kaksi viimeistä yötä ydinkeskustan hyvätasoisessa Sveta Sofia -hotellissa.
|
| Lue lisää |
----------------------------------------------------------------

|
Romanian patikointimatka toteutetaan tilausryhmille (min. 10 henkilöä). Kysy
tarjous toimistostamme.
Tällä matkalla tutustumme monipuolisesti Romanian eri osiin. Nautimme kauniista Transilvanian vuoristoalueesta Predealin laaksossa ja Sinaiassa. Mahdollisuus tutustua lisämaksullisella retkellä myös historialliseen Brasovin kaupunkiin, Pelesin linnaan ja luostariin Sinaiassa.
majoitumme ensimmäiset kaksi yötä pienessä Casa Olga -hotellissa Predealissa.
Kolmantena päivänä matkaamme Sinaian kautta ylös Bucegi-vuorille Pestera-hotelliin, joka sijaitsee 1600 metrin korkeudessa. Hotellissa on sauna- ja uima-allasosasto, jossa on mahdollisuus rentoutua patikointiretkien jälkeen. Teemme hotellista päiväretkiä lähiympäristöön, jonka patikointimaastot ovat ihanteellisia. Retkillä kohtaamme jopa vanhan perinteen mukaan eläviä paimentolaisia lammaslaumoineen. Täällä voi aistia luonnon rauhaa ja hiljaisuutta.
Viimeiseksi yöksi palaamme Bukarestiin, jossa yövymme keskustan Central-hotellissa. Ostoskadut sijaitsevat kävelymatkan päässä hotellista. Opastetulla kaupunkikierroksella tutustumme Bukarestin tärkeimpiin nähtävyyksiin.
Patikointien vaikeusaste: **
|
| Lue lisää |
----------------------------------------------------------------
 |
| Teneriffan läheisyydessä sijaitseva La Gomera on yksi pienimmistä ja samalla kauneimmista
Kanarian saarista. Vehreät palmulehdot ja Atlantin aallot luovat tunnelmaa ja leppoisa kanarialainen
elämänmeno saa matkalaisen irrottautumaan kiireisestä arjesta. Vaikka saari on ainoastaan 25 km
läpimitaltaan, on se hyvin moni-ilmeinen – pohjoinen, jossa sataa runsaammin, on erittäin vehreää,
etelä puolestaan kuivempaa ja saaren keskiosissa on sen ylpeys, Unescon aailmanperintölistaan
kuuluva Garajonayn kansallispuisto laakeripuumetsineen
La Gomeran väestön kulttuuri ja perinteet ovat omaleimaisia – onhan saarella oma kielensäkin, el
silbo, eli vislauskieli.
Matkallamme La Gomeran saari tulee kauttaaltaan tutuksi, sillä alkumatkasta patikoimme saaren
pohjois- ja keskiosissa Hermiguan ja Agulon kylän tuntumassa sekä Garajonayn luonnonpuistossa,
jonka jälkeen majoitumme La Gomeran viehättävään pääkaupunkiin San Sebastianiin ja
retkeilemme sen lähiympäristössä.
|
| Lue lisää |
----------------------------------------------------------------
 |
Tatran alpiininen vuorijono sijaitsee Slovakian pohjoisosassa Puolan rajalla. Vuorijono on 70 km pitkä ja soveltuu erinomaisesti patikointiin ja luontoretkeilyyn. Tatran luonnonsuojelualueella on hyvin opastettuja patikointipolkuja yhteensä yli 600 km. Reittejä löytyy jokaiseen makuun helpoista metsäpoluista vaativiin, puurajan yläpuolella oleviin vuoristopolkuihin. Reittien varrella on vuoristomajoja, chatoja, joissa tarjoillaan muun muassa keittoja ja juomia.
Majoitumme matkasta riippuen joko Starý Smokovecin kylässä vuoren juurella tai kylän läheisyydessä vuoristohotelli Hrebienokissa puurajan tuntumassa. Starý Smokovecin kylästä löytyvät kaikki tarvittavat peruspalvelut: useita kauppoja, kioskeja, kahviloita, ravintoloita, posti ja rahanvaihtoa. Kylässä saa myös edullisia jalka- ja käsihoitoja.
Smokovecista on hyvä junayhteys alueen lähikyliin sekä läheiseen Popradin kaupunkiin. Popradissa sijaitsee myös kansainvälisesti palkittu vesipuisto.
Lisämaksullisella patikointiretkellä Slovakian paratiisiksi kutsutulla luonnonsuojelualueella (Slovenský Raj) kuljemme kanjonissa, tikapuilla ja vesiputouksilla – jännittävä ja ikimuistoinen päivä kokeneellekin patikoijalle. Viikon aikana tarjoamme myös muita lisämaksullisia retkiä.
Patikointien vaikeusaste: ****
Matka ei sovellu liikuntaesteiselle. |
Lue lisää | Tatran kansallispuisto | Tatran kaupunki
Slovakian paratiisi |
----------------------------------------------------------------
  |
| Tämä yhdistelmämatka tarjoaa niin hemmottelua, liikuntaa kuin kaupunkilomaa.
Viikon matkalla voit yhdistää kylpylälomailua perinteisessä Strunjanin kylpylässä rannikolla.
Täällä voit nauttia hoidoista tasokkaassa Thalasso-Spa-hotelli Svobodassa. Hotellin sisä - ja
ulkoaltaat ovat vapaasti käytettävissä jo aamuvarhaisesta alkaen. Voit myös pulahtaa mereen
uimaan.
Hotelli sijaitsee vehreällä puistoalueella aivan meren tuntumassa. Hotellin ympäristöstä lähtee
useita merkittyjä polkuja, jotka kulkevat kauniiden oliivipuulehtojen katveessa.
Opastetulla kävelyretkellä tutustut kauniiseen italialaistyyliseen Piranin kaupunkiin ja
kylpyläkaupunki Portoroziin.
Hotelli järjestää päivittäin monipuolista englanninkielistä retkiohjelmaa ja aktiviteettejä, joihin voit
myös osallistua.
Kylpylähotellin runsas ja monipuolinen aamiainen ja illallinen tarjoillaan hotellin noutopöydästä.
Matkan lopuksi tutustumme ihastuttavaan Ljubljanaan, jossa suomeksi opastettu kävelykierros.
|
| Lue lisää |
---------------------------------------------------------------
  |
Matkamme suuntautuu Suomenlahden rannikolle Lahemaan kansallispuiston alueelle. Lahemaan kaunista
luontoa hallitsevat sammaleiset mäntymetsät, siirtolohkareet ja hiekkarannat. Pienet kylät, olkikattoiset
värikkäät talot sekä haikaran pesät ovat myös osa kansallispuiston idylliä.
Lahemaa on myös Viron kuuluisin kartanoalue. Sagadin barokkikartano on Viron parhaiten säilynyt
kartanokokonaisuus, jonka pihapiirissä sijaitsee myös Viron ainoa metsämuseo sekä hiljattain uusittu tyylikäs
kartanohotelli, jossa majoitumme.
Pyöräilyreittiemme varrella tutustumme myös muihin alueen kartanoihin kuten Palmse, Kolga ja Vihula.
Rannikkoreitillä poikkeamme Viinistun kalastakylän taidemuseoon, joka yllättää laajalla taidekokoelmallaan.
Lisämaksullisella iltaretkellä voimme tutustua Altjan kalastajakylään ja illallistaa perinteisessä kyläkievarissa.
Tällä matkalla tutustut leppoisan pyöräilyn ohella myös Lahemaan kansallispuiston kauniiseen luontoon ja
nähtävyyksiin. Mahdollisuus myös patikointiin !
|
| Lue lisää |
---------------------------------------------------------------
 |
Pühajärven ja Otepään maisemat ihastuttavat monimuotoisuudellaan. Vaihtelevat maisemat ja hyvät ulkoilureitit houkuttelevat liikkumaan ja ulkoilemaan. Alueella on laajoja metsiä ja lukuisia järviä. Hotellimme ympäristössä on monipuoliset liikuntamahdollisuudet: tennis, petankki, koripallo, pyöräily, sauvakävely, soutu ja vaellus.
Pühajärve Spa Hotell sijaitsee järvistä suurimman, Pühajärven, rannalla vanhan aateliskartanon yhteydessä laajan puistoalueen ympäröimänä 2,5 km Otepäästä. Kylpylähotellissa on oma uimaranta ja laaja puistomainen piha-alue.
Patikointi- ja kylpylämatkalla matkanjohtajamme johdolla patikoidaan lähimaastoissa: Kekkosen retkireitillä Käärikussa, Apteekrimäellä, Otepäässä, Tehvandin urheilukeskuksessa jne. Retket ovat 5-10 km ja sujuvat kohtuukuntoiseltakin. Iltapäivisin nautitaan hyvistä hoidoista, uidaan altaalla, saunotaan, aherretaan kuntosalilla ja vietetään mukavaa vapaa-aikaa yhdessä. Täällä kiireet unohtuvat, lepäät, nautit ja rentoudut.
Patikointien vaikeusaste: * |
| Lue lisää |
|
Useissa kohteissamme voit
yhdistää
myös kaupunkilomailua !
|
Kaikilla matkoillamme on mukana reitit ja paikalliset olosuhteet tunteva suomalainen patikoiva opas. Pieni ryhmäkoko takaa osaltaan hyvän palvelun ja miellyttävän liikkumisen maastossa.
Lämpimästi tervetuloa matkoillemme !
|
|
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Iso Roobertinkatu 33,
00120 Helsinki, puh. 09 - 58 400 420, fax. 09 - 58 400 421,
Avoinna ma-pe klo 09.00 - 16.00.
info@matkamieli.fi |
|
|