Armenia – patikkaa ja kulttuuria

armenia2.jpg

Patikointiretkien aikana pääsemme tutustumaan monipuolisesti Armenian kauniiseen luontoon, jylhiin vuoristomaisemiin ja alppiniittyihin, Armenian ja koko Kaukasian suurimman järven Sevanin ympäristöön ja Azatjoen solassa sijaitseviin ainutlaatuisiin basalttipylväisiin.

Patikoinnin ohella perehdymme Armenian pitkään historiaan ja tutustumme maan tärkeimpiin nähtävyyksiin. Käymme armenialaisten pyhän vuoren Araratin juurella ja sen lähellä sijaitsevassa Hor Virapin luostarissa sekä ainutlaatuisessa Geghardin luolaluostarissa ja Garnin temppelissä. Tutustumme matkamme aikana myös tuhansia vuosia vanhaan Garaundžin observatorioon sekä pronssikaudelta peräisin olevaan luola-asumukseen.

Vietämme muutaman päivän Armenian pääkaupungissa Jerevanissa, joka juhlii vuonna 2018 perustamisensa 3000-vuotispäivää. Kaupungin historian lisäksi meillä on mahdollisuus tutustua sen nykypäivään, viehättäviin puistoihin, katukahviloihin ja taidenäyttelyihin. Armenian monipuolisen ja rikkaan kulttuurin lisäksi perehdymme laajasti myös sen olennaiseen osaan eli ruokakulttuuriin.

Tämä matka on täynnä unohtumattomia elämyksiä – lähde kokemaan vaikuttava Armenia!

Lähtö 2019 (ke-su)

18.09 - 29.09

Hinta: 1890,- / 12 päivää

Hintaan sisältyy: Aeroflotin reittilennot, lentokenttäkuljetukset kohteessa, majoitus 2-h. huoneessa, puolihoito, retkilounaat, suomalaisen matkanjohtajan ja eng. kielisen paikallisoppaan palvelut, opastetut patikointiretket, patikointiohjelman mukaiset kuljetukset sekä pääsymaksut tutustumiskohteisiin.

Lisämaksut
1-h. huonelisä 190,-

Lentoaikataulu (sitoutumuksetta)

Aeroflot
Helsinki - Moskova  13.30 - 15.05
Moskova - Jerevan  16.15 - 20.05
Jerevan - Moskova  14.45 - 16.45
Moskova - Helsinki  18.20 - 20.10

Patikointien vaikeusaste: ★★